Blogi

Koskettavia kohtaamisia

”Ei tässä mitään erityistä tarvitse. Tuntuu vain niin hyvältä olla yhdessä kaikessa rauhassa ja jutella sinun kanssa.” Tämän toteamuksen olen kuullut useamman asiakkaani suusta kuluneen reilun puolen vuoden aikana. Ehkä erityisen merkityksellistä onkin juuri se oleminen yhdessä, kohtaaminen.

Olen ymmärtänyt, että sana ihminen tulee sanasta ihme, ihmeellinen, tai ne ovat ainakin sukua toisilleen. Sinä olet ihme, ainutlaatuinen ihminen. Ja minä. Kun ainutlaatuiset ihmeet kohtaavat, syntyy ihmeellinen kohtaaminen. Mitä kaikkea siinä kohtaakaan? Mitkä kaikki asiat siihen vaikuttaa? Mitä kaikkea siinä syntyykään? Isoja ja mielenkiintoisia kysymyksiä, ainakin minusta, elämän ihmettelijästä.

Ihminen voi olla ihminen, kun on joku, jolle olla ihminen. Luin tämän viisaan lauseen joskus jostakin. Olemme peilejä toisillemme, vasta suhteessa toiseen voimme ymmärtää, keitä me olemme. Tai ainakin olla ymmärtämässä jotakin itsestämme. Me tuomme tähän hetkeen, myös kohtaamiseen, jollakin tavalla koko sen pituisen elämän matkamme monivärisine hetkineen. Tulkitsemme kohtaamistamme omien kokemuksien ja uskomusmaailmamme kautta.

Vaikka kohtaajilla voi olla hyvin erilaisia kokemuksia takanaan, he ovat kummatkin ihmisiä inhimillisine tuntemuksineen. Ja se koskettaa. Sitä enemmän se koskettaa, mitä enemmän saa kohtaamisessa olla totta ja rehellisesti se, joka juuri silloin on. Koskettaa kuulla ja tulla kuulluksi. Koskettaa nähdä ja tulla nähdyksi. Koskettaa olla ihminen ihmiselle. Iästä, sukupuolesta, asemasta tai mistään muustakaan määrittelystä riippumatta olemme ensisijaisesti ihmisiä, samanarvoisia. Minä olen ammatiltani ohjaaja ja hoitaja, mutta ensisijaisesti ihminen ja kanssakulkija. Haluan sydämestäni, että tämä näkyy niissä kohtaamisissa, joissa saan olla mukana.

Yksi ihmisen perustarpeista on hyväksytyksi tulemisen tarve. Kun tämä tarve täyttyy kohtaamisessa, koskettavasta kohtaamisesta voi tulla myös hoitava. Muutama vuosi sitten osallistuin kolmipäiväiseen FirstBeat – sykevälivaihtelu mittaukseen ja hyvinvointianalyysiin. Tarkoituksena oli oppia päivittäiset kuormittavat ja palauttavat asiat. Kirjasin noiden kolmen päivän aikana melko tarkasti, mitä tein ja mihin aikaan. Erään päivän todella palauttava hetki oli kohtaaminen puolitutun työtilani naapuritalon asukkaan kanssa. Tulin kuulluksi ja nähdyksi. Jaoimme elämää ohikiitävän, mutta ainutlaatuisen hetken.

Vastikään näytin yrittäjäkoulutuksen kollegoille Violamon Senioripalveluiden luontotoiminnasta kuluneena kesänä kuvatun videon, joka löytyy osoitteesta https://www.youtube.com/watch?v=vjX_dQLuIfo. Eräs kollegoistani totesi, että hänkin olisi halunnut olla metsäpolulla ja puutarhassa kanssani. Hänkin olisi kuulemma halunnut tulla juuri tuolla tavalla kosketetuksi ja kohdatuksi. Me kaikki kaipaamme sitä, koska se on syvin tarpeemme. Erityisesti tarve voi täyttyä live kohtaamisessa, jossa ollaan aidosti läsnä.

Paljon hyvää palautetta saaneen Violamon Virkiä palvelun ydin on kohtaaminen, läsnäolo – luotettavasti ja lämmöllä. Sellainen kohtaaminen mahdollistaa voimaantumisen, omien voimavarojen ja elämän merkityksellisyyden vahvistumisen. Yhdessä on usein turvallisempaa ja hauskempaa löytöretkeillä, ja ihan tuttukin asia voi toisen kanssa näyttäytyä ihan uudessa, mielenkiintoisessa valossa. Virkiä palveluun voi tutustua lisää täältä.

Kohtaamisilla ja kosketuksilla on väliä. Kohdataan ja kosketetaan kunnioittaen, ihmisinä ihmisille.

Vapauttavia värinöitä

Kun iso rekka tulee tiellä vastaan, sitä pelkäävä siskoni koira kyyristyy jännittyen taakseni. Rekan suhahdettua ohitse koira kävelee hiukan eteenpäin ja tärisee hetken aikaa poistaen itsestään tilanteen aiheuttaman jännityksen. Sen jälkeen koira on ihailtavan rento ja valpas yhtä aikaa. Kuten eläimissä, myös meissä ihmisissä on tämä luonnollinen taito toipua stressaavista tilanteista. Ihmettelen meidän kykyä kestää sitä kaikkea, mitä elämä runsaskätisesti jokaiselle tarjoilee. Toisaalta vielä enemmän omien kokemusten myötä ihastelen kiitollisuudella sitä meihin luotua kykyä palautua siitä kaikesta!

Jos estämme stressaavassa ja traumaattisessa tilanteessa syntynyttä biokemiallista energiaa eli latausta purkautumasta, kehomme jää eräänlaiseen oikosulkutilaan, jossa aivot käskevät kehoa pysymään valppaana ja hälytystilassa. Tällöin kehomme ei kykene noudattamaan luonnollista jännittymisen ja levon rytmiä. Mielemme voi olla jatkuvasti huolestunut tai kireä. Miksi emme sitten yksinkertaisesti salli latauksien purkautua kuten eläimet tekevät, jos niiden lajinmukaista käyttäytymistä ei estetä? Sitä olen paljon viime vuosina pohtinut.

Elämämme aikana syntyneet alitajuiset uskomukset siitä, mikä kulttuurissamme on normaalia ja mikä ei, ovat yksi syy, miksi tukahdutamme luonnollisen palautumiskykymme toimimisen meissä.  TRE – stressinpurkuliikkeiden (Tension & Trauma Releasing Exercises) avulla tämä luonnollinen tärinä/värinämekanismi saadaan käyntiin. Yksinkertaisen ja tehokkaan TRE menetelmän kehittäjä on tri David Berceli, kansainvälisesti tunnettu stressin- ja traumanhoidon asiantuntija. Hän on työskennellyt monilla maailman konflikti – ja luonnonkatastrofialueilla opettaen TRE-menetelmää yli 20 vuoden ajan. Tätä menetelmää on nyt käytetty yli 40 maassa menestyksekkäästi purkamaan kroonista stressiä ja traumaperäisen stressihäiriön oireita.  Suomessa TRE – menetelmän opettaminen aloitettiin vuonna 2009.   

Lihasten värinä on merkki aivoille siitä, että vaaraa ei enää ole.  Näin voidaan vapauttaa syviä kroonisia lihasjännityksiä, joita on syntynyt jännittävien tilanteiden seurauksena. Tavallisia kehon purkautumiskeinoja ovat myös erilaiset raajojen liikkeet ja venytykset, joita ei tehdä vaan ne vain tapahtuvat itsestään. Kuitenkin niin, että ne voi halutessaan tietoisesti lopettaa ja estää.

Olemme kokonaisuus, joten se, mikä vaikuttaa kehoon, vaikuttaa myös mieleen, ja päinvastoin. Vapinan lisäksi TRE:n harjoittaminen voi siksi aiheuttaa myös tunteiden purkauksia ja mieleen voi tulla muistikuvia traumaattisista tilanteista. Tällöin kannattaa kertoa niistä turvalliselle lähimmäiselle tai ammattiauttajalle. Tämä auttaa meitä eheytymään kipeistä kokemuksista myös mielen tasolla.   

Itse tutustuin tähän menetelmään 8 vuotta sitten. Jo muutamia kertoa TRE stressinpurkuliikkeitä tehtyäni tajusin, että tämä on huikea menetelmä juuri minulle. Harjoittelun myötä lihasjännitystä poistui kehosta, päänsäryt vähenivät ja paniikkihäiriöoireet loppuivat vähitellen kokonaan. Olen antanut tämän vapauttavan palautumismekanismin minussa toimia yksin ja yhdessä toisten kanssa. Turvallisen ihmisen läsnäolo, kosketus ja sanat ovat välillä tuoneet tarvittavan turvan prosessissani. Opiskelin TRE ohjaajaksi neljä vuotta sitten.

TRE:n harjoittaminen lisää kehotietoisuuttamme. Kehon tunnottomuus vähenee ja turvallisuuden tunne kehossa voi vahvistua. Vähemmän huolta ja ahdistusta, enemmän kestävyyttä sekä vähemmän ihmissuhdekonflikteja ovat esimerkkejä TRE menetelmästä kertovilla kansainvälisillä nettisivuilla  www.traumaprevention.com mainituista raportoiduista hyödyistä. Monet TRE menetelmää harjoittavat ovat minun laillani kokeneet elämänlaatunsa parantuneen. Lihasjännityksen vapautumisen myötä energiaa riittää elämästä nauttimiseen.

Oikein kohdattuna traumaattinen kokemus voi auttaa meitä laajentamaan maailmankatsomustamme. Myötätuntomme muiden kärsimystä kohtaan syvenee, ja voimme tuntea suurempaa kiitollisuutta. Traumasta toipuneena emme katso maailmaa enää pelokkaasti, vaan alamme kohdata maailman kasvavalla rohkeudella ja luottamuksella. Koen eläväni nyt levollisemmin tässä hetkessä. Olen kiitollisempi ainutlaatuisesta elämänlahjasta ja suhtaudun kärsimyshistoriaani myönteisemmin.  Siksi haluan sydämestäni myös jakaa tietoa tästä ihmeellisestä palautumiskyvystä, vapauttavista värinöistä.

Hoitava hiljaisuus

Hiljaisuus puhuu, ja minussa kuunnellaan. Annan hiljaisuuden hoitaa minua. Tarvitsen sitä välillä tässä ääntä ja informaatiota tulvivassa todellisuudessamme, nykyajassa. Ja tiedän, että en ole ainoa. Mielestäni hiljaisuudesta kannattaa nauttia yksin tai yhdessä. Mutta mitä hiljaisuus on – onko se äänettömyyttä? Äänettömyyttä itseni ulkopuolella? Mielen hiljentymistä? Puhumattomuutta? Vaiko sittenkin melutason laskua riittävässä määrin?

Hoitavaa hiljaisuutta on monenlaista. Minulle siihen liittyy keskeisesti levollisuus, kiireettömyys ja suorittamattomuus. Ja se, ettei tarvitse selittää mitään. Se, että on, riittää. Oman kokemukseni mukaan ympäristön hiljaisuus tai ainakin riittävä vähä-äänisyys helpottavat hiljentymistä. Aivot tarvitsevat lepoa valtavasta ärsykkeiden määrästä myös valvetilassa. Itse koen, että luonnon äänet – kuten tuulen suhina puiden oksistossa, linnun laulu tai sateen ropina – voivat kuulua hoitavaan hiljaisuuteen, joskus myös levollinen ja rauhallinen musiikki.

Mielen hiljentymistä ei kuitenkaan välttämättä tavoita, vaikka järjestää ulkoiset puitteet hiljentymiselle. Joskus luontokävelylle lähtiessä olen kokenut, että mielen meteli on hiljentynyt vasta useiden tuntien jälkeen. Ajatuksiin takertumattomuuttakin voi harjoitella, vaikka huomion siirtämisellä hengitykseen tai omien ajatusten rauhalliseen tarkkailuun. Oma mielenkiintoinen lukunsa on ajatusten synnyttämät tunteet, voinko sallia tunteiden virtaamisen vai koenko pakottavaa tarvetta paeta. Hoitava hiljaisuus tarjoaa matkan tutustumaan siihen, kuka minä olen, mitä oikeasti tunnen ja ajattelen. Uskallanko tutustua siihen?

Uskon, että kaikki me ihmiset tarvitsemme välillä hiljaisuutta, hiljentymistä. Mutta osa meistä tarvitsee sitä enemmän kuin toiset. Koen, että itse olen sellainen. Viihdyn itsekseni enemmän kuin eräs sisaruksistani, joka ei olisi lähtenyt yksin viikoksi mökille kuten minä tein kuluneella viikolla. Olen myös sosiaalinen, nautin toisten kanssa olemisesta ja keskusteluista. Ja yhdessä hiljentymisestä.

Reilut puoli vuotta sitten osallistuin hiljaisuuden retriittiin ensimmäistä kertaa. Laskeuduimme yhdessä hiljaisuuteen perjantai- iltana ja päätimme sen sunnuntaina iltapäivällä. Retriittipäivät rytmittyivät tuhansia vuosia vanhan, luostarista peräisin olevan ohjelman mukaisesti. Emme jutelleet keskenämme, mutta kokoonnuimme välillä laulamaan ja lukemaan yhdessä. Silti oli mielestäni riittävästi aikaa olla myös ihan yksin huoneessaan tai luonnossa. Hiljaa yhdessä oleminen tuntui mielestäni luontevalta ja hoitavalta, rentouttavalta tavalta viettää viikonloppu ja miksei pidempikin aika. Siellä vahvistui halu ohjata vielä hiljaisuuden retriittejä. Ehkäpä tapaamme hoitavassa hiljaisuudessa?

Ihmettelyn ilo

Haluaisin rohkaista jokaista ihmettelemään. Pysähdy siis ihmettelemään! Ihmettelyn kohteita kyllä riittää. Aloita vaikka luonnossa, jossa on valtavasti hyväksyntää jokaiselle ihmettelijälle. Jos tuntuu, että on vaikea pysähtyä ihmettelemään, katso sitä vaikeutta – ihmettele sitäkin hyväksyvästi. Ihmettele vaikeuden syytä, ja muista, että se ei ole koko totuus sinusta. Se vaikeuden syy on asia, joka haluaa tulla nähdyksi. Voitko sallia tunteiden virtaamisen ja ihmetellä sitä? Kannustan kokeilemaan. Voit löytää itsesi yhtä aikaa surullisena (pintaan nousut suru saa virrata) ja iloisena (siitä, että suru saa tulla).

Mielestäni ihminen on luotu ihmettelemään, se on siis luontainen kyky. Lapset ovat mestari ihmettelijöitä – miksi – kysymyksetkin ovat täynnä ihmettä. Anna siis ihmettelyn tapahtua sinussa. Lepää siinä – ihmettelyssä. Ihmettelyn sisar on kiitollisuus, joka avaa salaisuuden. Metsämielimenetelmässä on eräs mukava harjoitus, jossa ripustetaan mielikuvassa kiitollisuuden aiheet puun oksalle. Ja taas on lisää ihmeteltävää!

Minä tykkään ihmetellä myös ihmisiä, ainutlaatuisuuksia. Me ollaan kaikki niin inhimillisiä ihmisiä, paljon yhteistä – kuten tunteet- ja paljon erilaista. Meissä jokaisessa on se koko matka, jonka me olemme kulkeneet. Sekin on ihmeellistä, miten taitavasti me olemme lapsina valinneet ne meille sopivimmat selviytymiskeinot, jotka ovat auttaneet meitä tähän asti. Omia selviytymiskeinoja kannattaa myös ihmetellä! Saattaa siinä ihmetellessä oivaltaa, että tuota selviytymiskeinoa (esimerkiksi itseä väsyttävä pikkutarkkuus asioiden suorittamisessa) en muuten enää tarvitse! Siitä kun päästää irti, saa hetken ihmetellä, että mitähän nyt, miten minä oikein nyt elän tätä elämääni. Sitten sitä saattaa ihmetellä lisääntynyttä levollisuutta itsessä, kun ei enää tarvitse olla niin varautunut joka tilanteessa. Ja kiittää!

Ihmettely on valoisaa ja hyväksyvää. Toisin kuin päivittely – joka ainakin meillä päin on vähemmän valoisaa ja vähemmän hyväksyvää. Minusta ihmettely on terveellisempi vaihtoehto. Ihmettelyn ilo on kuin keväinen västäräkki, joka keikuttaa veikeästi pyrstöään ja hypähtelee eteenpäin.

Hyrisyttävää Hyrinähetkeä!

Tykkään sanoista hyrinä, hyristä ja hyrisyttävä. Minulle ne ovat hyvänolon sanoja. Kun minua hyrisyttää, koen elämän iloa ja kiitollisuutta koko kehollani. Lapsen ja eläimen spontaania ja vapaata liikkumista on mielestäni hyrisyttävää katsella. Joskus minua hyrisyttää, kun tunteeni saavat virrata vapaasti minussa ja minusta. Varsinkin pitkään padottuna olleiden tunteiden vapauduttua sisälläni on rauhallinen, syvä hyvänolon hyrinä.

Kissan kehräys on hyrisyttävää, rauhoittavaa. Vasta tutustuttuani TRE (Tension Releasing Exercises) menetelmään, tajusin, mihin kissan kehräyksen hyrisyttävä vaikutus ehkä osittain perustuu. Kehräys on muistuttanut kenties alitajuisesti minua siitä, että minussakin on hyrisyttävä palautusmekanismi. Lihasten värinä/tärinä, joka ravistelee jännityksen pois ja auttaa kehoa palautumaan normaalitilaansa. Olin vain oppinut tukahduttamaan sen, pitämään värinää outona ja pelottavana. Kissa yritti kertoa siitä omalla hyrinällään, mutta mieleni ei sitä ymmärtänyt.

Minua hyrisytti, kun luin uutista Tanskasta Suomeenkin levinneestä hygge – trendistä. Uutisen mukaan se sana ei käänny suomeksi. Minusta sen voisi suomentaa hyrinäksi. Hygge kun syntyy kun tekee jotakin asiaa kiireettömästi, rennosti ja nautiskellen. Se on tärkeä vastapaino tämän ajan hektisyydelle. Jatkuva hektisyys kuormittaa kehoa ja mieltä, aiheuttaa stressiä ja jännityksiä. Mutta eipä hätää, kun muistaa hyristä – antaa aikaa oman oloiselle hyrinähetkelle. Hyrinähetki voi sisältää kynttilän liekin lämpimän lepatuksen, rauhallista musiikkia, kuumaa teetä ja villapeiton hartioilla. Mutta enemmän kuin ulkoiset seikat, hyrinähetki on mielen ja kehon levollinen tila ilman suorittamista ja ponnisteluja. Hyväksynnän hyrinä hoitaa ja voimauttaa!